Monessa kunnassa mietitään tällä hetkellä tulevia valmisteluja työllisyysalueratkaisuja järjestämisvastuun ja yhteistyön näkökulmasta. Monella tuntuu olevan mietinnässä se pitäisikö asiassa edetä yksin, yhdessä ja kenen kanssa, jos yhdessä. Suoraa vastausta minulla ei ole, mutta jotain ajatuksia kyllä. Savolaisittain saattaa olla, että sekä että ja lukijan on itse päätettävä omalta kohdalta. Yritän lähestyä asiaa hieman hähmäisestä ekosysteemin valmistelun sekä järjestämisvastuullisten työllisyysalueiden yhdyspintojen näkökulmista. 

Seuraavaksi määrittelen ja muistuttelen lyhyesti, miten järjestämisvastuu ja järjestämisvastuullinen työllisyysalue tarkoittavat. Jos tämä on tuttua, voi näiden osien yli hypätä suoraan otsikkoon Ekosysteemeistä. 

Määritellään ensin järjestämisvastuu VM:n Minna-Marja Jokisen TE2024 esityksessä olleen kuntalain määritelmän mukaan: 

”Järjestämisvastuu tarkoittaa kuntalain mukaan vastuuta järjestettävien palvelujen ja muiden toimenpiteiden yhdenvertaisesta saatavuudesta, tarpeen, määrän ja laadun määrittelemisestä, tuottamistavasta, tuottamisen valvonnasta sekä viranomaiselle kuuluvan toimivallan käyttämisestä.” 

Määritellään sitten työllisyysalue TEM:n nettisivujen kysymyksiä ja vastauksia mukaillen: 

Työllisyysalueen voi muodostaa kunta tai kunnat, joiden työvoimapohja on vähintään 20 000 henkilöä. Jos kunta ei täytä yksin kriteerejä, on sen muodostettava alue toisen kunnan tai kuntien kanssa. Työllisyysalueen tulisi olla työmarkkinoiden ja työssäkäynnin kannalta toimivia ja maantienteellisesti yhteydessä toisiinsa. Kunnat voivat päättää muodostavatko ne kuntayhtymän tai sopivat vastuukuntamallista. Kunnat voivat itse päättää alueesta, mutta niiden huomioita edelliset kriteerit. 

Alueen muodostamiseen voisi hakea poikkeuslupaa ”saaristoisuuden, pitkien etäisyyksien sekä kielellisten ja kulttuuristen oikeuksien toteutumisen varmistamiseksi sekä muutamien palvelujen järjestämiseen, niiden tarpeeseen sekä kustannuksiin liittyvien erityisten tekijöiden perusteella. Kaikkia poikkeuslupia koskisi vaatimus siitä, että kunta tai työllisyysalue on osoittanut riittävät taloudelliset ja henkilöstöresurssit työllisyyspalvelujen järjestämiseksi, ja ettei palvelutaso heikkenisi poikkeuksen seurauksena. Kunnan tai työllisyysalueen tulisi hakea poikkeuslupaa valtioneuvostolta ja liittää hakemukseen suunnitelma työvoimapalveluiden järjestämisestä.” 

Määritelmistä voi tulkita, että järjestämisvastuu sinällään on selvä, mutta työllisyysalueen muodostaminen ja kriteerien täyttäminen on jo tulkinnanvaraista olemassa olevilla tiedoilla. Ja kun päälle lisätään poikkeuslupien mahdollisuus uskottavalla suunnitelmalla, ollaan vielä enemmän tulkinnassa. Näiden perusmääritelmien jälkeen voi edetä lupaamiini näkökulmiin 1) ekosysteemien 2) työllisyysalueiden yhdyspintavalmistelu. 

Ekosysteemeistä 

No mikä se ekosysteemi on? Sitä yritämme ehkä määritellä myöhemmin syksyllä, mutta nyt mennään tällä määrittelemättömällä konsulttipuheella.  

Yksittäisen kunnan tulevista työllisyysalueratkaisusta riippumatta alueen työllisyys- ja yrityspalveluiden ekosysteemi on alueellinen seuraavista syistä: 

• • Työssäkäyntialueet eivät noudata kuntarajoja.
  • Esimerkiksi toisen asteen oppilaitosten ja korkeakoulujen ”toiminta-alueet” ei noudata kuntarajoja ja joukossa on muitakin kuin kuntien omistamia toimijoita. 
  • Palveluntuottajat ovat yleensä alueella samoja kuntarajoista riippumatta. 
  • Yrityksillä ja muilla työnantajilla voi olla toimipisteitä useammassa kunnassa. 
  • Hyvinvointialue käsittää aina useamman kunnan. 
  • Henkilö- ja yritysasiakkaiden asiointialueet edellisten osalta eivät noudata kuntarajoja. 

Ekosysteemin/palveluverkon rakentamisessa yhteisvalmistelu on välttämätöntä sen tehokkaaksi hyödyntämiseksi toiminnassa. Ilman yhteisvalmistelua ei aikanaan operatiivinen toiminta tule onnistumaan. Yhteisellä valmistelulla pystytään varmistamaan koko alueellisen ekosysteemin toimivuus. Pahimmillaan erilliset valmistelut voisivat johtaa erilaisiin prosesseihin eri toimijoiden kesken sekä osaoptimointiin, jolloin ekosysteemistä saatavat hyödyt jäävät pienemmiksi. 

Kyse ei ole pelkästään omasta tai viereisen kunnan tai työllisyysalueen toiminnasta. Kyse on kaikkien ekosysteemin toimijoiden toiminnasta. Yhteinen valmistelu on kaikille ekosysteemin toimijoille helpompi kuin usean työllisyysalueen tai kunnan valmisteluun erillinen osallistuminen, joka voisi johtaa erilaisiin käytäntöihin eri toimijoiden kanssa. 

Yhteisen valmistelu ei tarkoita, että kaikkien olisi mentävä samaan muottiin ja prosesseihin. Yhteinen valmistelu tulee määritellä siten, että se jättää työllisyysalueille / kunnille myös omaa tilaa toimia suoraan ekosysteemin toimijoiden kanssa. Tämän määritteleminen on erittäin tärkeää sitoutumisen kannalta. Tätäkään kukaan ei voi määritellä yksin. 

Alueellisten työllisyysekosysteemien valmistelussa tulee korostumaan:  

1. Alueen suurimpien kuntien yhteistyö – tai työllisyysalueiden keskuskuntien yhteistyö koskien kokonaisuuden koordinointia, työllisyysalueiden yhdyspintaratkaisuja ja yhteistä ekosysteemiä. 
2. TE-toimiston ja ELY-keskuksen rooli nykyisinä toimijoina on merkittävä ja vaikuttaminen niiden toimintaan onnistuu paremmin kuntien yhteistyönä. 
3. Hyvinvointialueen kanssa sosiaali- ja terveyspalveluiden ml. kuntouttava työtoiminta ja TYP-toiminta osalta. 
4. Palveluntuottajien kanssa. Merkittävä osa lakisääteisistä työllisyyspalveluista tehdään hankintointa. 

Työllisyysalueiden yhdyspinnoista 

Toinen lähestymiseni yksin ja yhteisvalmisteluun on työllisyysalueiden välille syntyvien yhdyspintojen valmistelut. Työllisyysaluepyrkimykset ovat eri osissa Suomea kovin erilaisia, joten yhtä vakiovastausta ei ole. Paitsi ehkä Kouvolassa, jossa kuntaliitokset ovat hoitaneet aikanaan asian, mutta sielläkin tulee esiin kysymykset tulisiko joitain erikoistuneita palveluita hoitaa yhdessä esimerkiksi Kymenlaakson eteläisten kuntien kanssa tai ehkä Etelä-Karjalan suunnan kanssa. Jokaiselle työllisyysalueelle tulee syntymään merkittäviä yhdyspintoja viereisten alueiden kanssa. Niiden merkittävyys riippuu pitkälle siitä, millaisiksi työllisyysalueet muodostuvat. Esimerkiksi jos pääkaupunkiseudun kolme suurta kaupunkia ovat eri työllisyysalueita, on niillä tukku isoja kysymyksiä yhdessä pohdittavana työnantajapalvelusta hankintoihin ja kotokoulutuksiin. 

Joka tapauksessa työllisyysalueratkaisuissa tulee todennäköisesti jäämään merkittäviä yhdyspintoja viereisten työllisyysalueiden kanssa: esimerkiksi hankinnat, työnantajapalvelut, muutosturva, työvoimakoulutukset kuuluvat näihin joka tapauksessa. 

Viereisten alueiden valmistelu ja aikanaan operatiivisen toiminnan ratkaisut heijastuvat myös keskuskaupunkien kykyyn hoitaa siirtyvää tehtävää, työllistymiseen niiden omalla alueella sekä niiden alueilla sijaitsevien yritysten työvoiman saatavuuteen laajemmalta alueelta. Vaikka keskuskaupunki haluaisi oman työllisyysalueen, on sen varmistettava käytännössä, että asiat toimivat yli aluerajojen. 

Tästä seuraa se, että jo valmisteluvaiheessa ja kuntaneuvotteluiden rinnalla tulee varmistaa, että päätettävien työllisyysalueiden yhdyspinnat tullaan huomioimaan koko matkan ajan valmistelussa, toimeenpanossa ja toiminnassa tarvittavilta osin. Tällä varmistetaan myös alueen esitysten kelpaaminen valtiolle etenkin poikkeuslupatilanteissa eikä perälautapäätöksiä tarvita vastoin kuntien esityksiä. 

Pahimmillaan itsekkyys ja vain oman valmistelun korostaminen voisi johtaa teoreettisesti siihen, että valtio päättää perälautapäätöksenä kuntien esitystä vastaan. Tämä on tuskin yhdenkään keskuskaupungin tavoite, vaikka ne itsessään täyttäisivät työllisyysalueen kriteerit ja selviäisivät tehtävistä itse. Siten yhdyspintavalmistelussa etenkin valmisteluvaiheessa korostuu keskuskaupunkien osalta kaikkien alueen/maakunnan kuntien valmius järjestämisvastuukysymysten valmisteluun. Osaltaan työllisyysalueiden välisiin yhdyspintavalmisteluihin tulee varata aikaa, koska osin kyse on neuvottelusta ja siitä, miten asiat lopulta tehdään käytännössä. Sen mallintaminen vie aikaa, jos valmistelua tehdään perusteellisesti. 

Työllisyysalueiden välisiin yhdyspintaratkaisuihin tulee aikanaan vaikuttamaan suuresti se, millaiseksi lainsäädäntö lopulta muodostuu esimerkiksi tietosuojan kannalta. Lisävastauksia tähän saadaan toivottavasti jo lähiviikkoina, kun hallituksen esitys etenee eduskuntaan. 

Lopuksi 

Lopulta taisin päätyä näistä näkökulmista siihen, että yhteisvalmistelua vaaditaan, vaikka tavoitteena olisi oma työllisyysalue – ja etenkin silloin, jottei perälautapäätökset yllätä. Seuraavassa blogissa muutama skenaario, joilla voi myös jumpata ajatteluaan valmisteluun. Niissäkin tätä asiaa sivutaan: yhdessä vai erikseen. Näkökulma on vain hieman toinen, vaikka nämä samat asiat siinä pyörivätkin. 

–Heikki Vento
julkisten työllisyys- ja yrityspalvelujen erityisasiantuntija